Koska aiheen ympärillä on paljon pyöritystä, pitää minunkin ilmeisesti kantaa oma korteni kekoon ja listailla hiukan omia lisäravinteitani. Lisäravinteet ovat minulle hyvä tuki, mutta niillä ei yritetä korvata terveellistä ruokavaliota. Ne ovat nimensä mukaan LISÄNÄ – ruoka, lepo ja treeni ovat kuitenkin perustava kolmijalka.
Kalaöljy (pullosta tai kapseleina)
Kalaöljy on mielestäni se kaikkein tärkein lisäravinne. Sitä meidän kaikkien kuuluisi syödä, katsomatta ikään, painoon, sukupuoleen ja yleiskuntoon. Se vähentää sydän- ja verisuonitauteja, torjuu insuliiniresistenssiä, auttaa solukalvoja, parantaa mielenterveyttä ja keskittymiskykyä, sekä yleisesti parantaa kehon koostumusta (vaikuttamalla muun muassa rasva-aineenvaihduntaan). Kalaöljyn annostus vaihtelee minulla hyvin paljon. Koko edellisen (2008-2009) talven otin noin 10-40 grammaa päivässä (ihan tosissaan parhaat päivät oli 40-50 grammaa… Lusikalla suoraan öljyä kauhoin kitusiini…). Tänä talvena olen kuitenkin unohdellut ottaa kapseleita. Taitaa keskimäärin olla vain siellä 3 gramman paikkeilla päiväannos – ja se on selkeästi aivan liian vähän!! Pitäisi skarpata, tilata uutta kalaöljyä jostain ja ruveta syömään sitä taas kunnolla.
Palautusjuomat
Palautusjuomat ovat elinehto tehokkaalle treeneistä palautumiselle. Niiden avulla kroppa saa nopeammin tarvitsevansa ravinteet ja voi alkaa paikkailla lihasten mikrotraumoja ja täyttämään glykogeenivarastoja uudelleen. Suosin yleensä suhteellisen halpoja palautusjuomia, sillä opiskelijalla ei ole varaa ostella ihan niitä kalleimpia. Kuitenkin olen löytänyt muutaman suhteellisen laadukkaan tuotteen. Ovat erittäin hyvä hinta-laatu -suhteeltaan! Suosittelen kaikille kovaa treenaaville palautusjuomien käyttöä. Kannattaa myös vertailla eri tuotteita ahkerasti.
Kreatiini
Kreatiini on minulle kolmanneksi tärkein lisäravinne. Kieltämättä sitä on jo valmiiksi tuossa palautusjuomassakin, mutta lisäksi vedän krealla muutaman kuukauden syklejä. Aloitan aina 5-7 päivän pituisella load-up -jaksolla, jonka jälkeen ylläpitoon riittää noin 5 grammaa päivässä. Ikävä kyllä minulla kreatiini tuntuu hieman lisäävän kropan nesteitä… ja kärsin jonkinmoisesta nestepöhöstä. Lisäksi olen huomannut, että kreatiinin käyttö saattaa lisätä ihoni epäpuhtauksia. Kuitenkin terveellä ruokavaliolla ja käyttämällä esimerkiksi sinkkiä ja orgaanista rikkiä lisäksi, pysyy ihokin suhteellisen hyvänä. Kreatiini on suositeltavaa kaikille kovaa treenaaville.